https://tube.kansanvalta.org/videos/watch/c7baa6e3-04ef-4a50-bf13-9a2b15f7470c Kauan sitten, aikana jolloin metsät vielä kuiskivat vanhojen haltijoiden nimiä ja korpit kantoivat sanomia tuulten mukana, kohosi Vihdin mailla pieni kalmisto. Ei ihmisten, vaan uskollisten eläinten. Sinne saatettiin koirat, jotka olivat vartioineet pihoja läpi talven pimeyden, kissat, jotka olivat kehränneet lasten unien vierellä, sekä monet muut karvaiset ystävät, joiden elämä oli kulkenut ihmisten rinnalla. Vuosikymmenet vierivät kuin virtaava joki. Sammal peitti vanhimmat kivet. Männyt varttuivat korkeiksi vartijoiksi hautojen ympärille. Tuuli lauloi hiljaisia laulujaan risteille ja muistomerkeille. Metsä otti kalmiston syliinsä ja teki siitä osan itseään. Mutta sitten saapui aika, jolloin ihmiset alkoivat katsella maata toisin silmin. Kunnan päättäjät kokoontuivat saleihinsa ja mittasivat maata numeroilla. He eivät kuulleet korpin varoitusta eivätkä vanhojen mäntyjen huminaa. He näkivät vain rahan. Niin lausuttiin päätös: vuoteen 2030 mennessä kalmisto väistyisi. Ja silloin kerrotaan maan itse huokaisevan. Haudat, joita oli varjeltu vuosikymmeniä, oli määrä avata. Muistomerkit kaatua. Puut, jotka olivat vartioineet vainajia kuin ikivanhat soturit, kaadettaisiin maahan. Maa-ainekset kuljetettaisiin pois ja levitettäisiin teiden perustuksiin. Kallioihin iskettaisiin rauta ja tuli, kunnes ne räjähtäisivät sirpaleiksi. Vanhojen tarinoiden mukaan jokaisella kivellä on muistinsa ja jokaisella puulla sielunsa. Jos näin on, silloin Vihdin metsissä kuultiin sinä yönä paljon surua. Korpit kokoontuivat mustina parvina kalmiston ylle. Männyt narisivat kuin vanhat tietäjät. Ja eläinten henget kulkivat hiljaa polkujaan pitkin. Eräs vanha koira, joka oli aikanaan juossut isäntänsä rinnalla järven jäillä, nosti kuononsa tuuleen ja kysyi: "Eikö mikään enää ole pyhää?" Mutta tuuli ei vastannut. Se vain kulki hautojen yli, kulki kivien yli ja jatkoi matkaansa kohti ikimetsiä, joissa vanhat jumalat ehkä vielä muistavat ajan, jolloin kalmistot jätettiin rauhaan ja vainajien annettiin levätä siellä, minne heidät oli kerran saatettu. Ja niin jää kertomus elämään. Ei niinkään kivistä tai maasta, vaan muistamisesta. Sillä kun viimeinenkin puu on kaadettu, viimeinen kallio räjäytetty ja viimeinen hauta hävinnyt näkyvistä, elää muisto vielä ihmisten mielissä. Ja niin kauan kuin joku muistaa, eivät kalmiston eläimet ole täysin kadonneet. Vanha suomalainen sanonta voisi silloin kuulua: "Kiven voi murskata, puun voi kaataa ja maan voi kääntää, mutta muistoa ei mikään kirves kaada." 🌲🦅🐕🪦 Sat, 20 Jun 2026 13:40:44 GMT https://validator.w3.org/feed/docs/rss2.html PeerTube - https://tube.kansanvalta.org https://tube.kansanvalta.org/client/assets/images/icons/icon-1500x1500.png https://tube.kansanvalta.org/videos/watch/c7baa6e3-04ef-4a50-bf13-9a2b15f7470c All rights reserved, unless otherwise specified in the terms specified at https://tube.kansanvalta.org/about and potential licenses granted by each content's rightholder.