https://tube.kansanvalta.org/videos/watch/a3764eb0-d8b3-4d41-8494-b61db9c86e0f Lantsarin autiotalot seisoivat metsän reunassa kuin unohtunut varoitus. Kukaan ei muistanut, kuka ne oli rakentanut — eikä varsinkaan, kuka ne oli jättänyt siihen kuntoon. Katot olivat painuneet sisään kuin talot olisivat huokaisseet viimeisen kerran vuosia sitten. Harmaat laudat repsottivat, ja tuuli kulki niiden läpi vapaasti, ujeltaen kuin jokin, joka ei halunnut tulla nähdyksi. Pihoilla ei kasvanut enää kunnolla mikään. Maa oli painunut ja mustunut, kuin sekin olisi kyllästynyt. Ulkohuussi seisoi hieman erillään, vinossa. Sen ovi narahti aina, vaikka tuuli ei liikkunut. Oudointa oli se, ettei siellä haissut mikään. Ei paska, ei home — ei yhtään mikään. Se oli tyhjyyden haju, liian puhdas paikka sellaiselle rakennukselle. Kukaan ei tiennyt talojen omistajaa. Paperit olivat kadonneet. Naapurikylissä ihmiset väittivät, ettei Lantsarissa ollut koskaan edes asunut ketään pysyvästi. Silti talot olivat selvästi olleet käytössä. Seinissä oli vanhoja nauloja, lattioissa kuluneita jälkiä — ja yhdessä huoneessa, pölyyn painautuneita askelia, jotka päättyivät kesken kaiken. Hiiriä oli kaikkialla. Niitä vilisi lattioilla, seinien väleissä ja kattojen raoissa. Mutta ne eivät käyttäytyneet kuten hiiret. Ne eivät pelänneet ihmistä. Ne pysähtyivät, katsoivat — ja jatkoivat vasta, kun olit kääntänyt katseesi pois. Joskus ne juoksivat samaan suuntaan yhtä aikaa, kuin jokin olisi kutsunut niitä. Eräänä iltana joku päätti mennä katsomaan taloja tarkemmin. Kun hän astui sisään suurimpaan rakennukseen, lattia narahti raskaasti, mutta ei sortunut. Ilma oli kylmä, vaikka ulkona oli lämmin. Hiiret katosivat hetkeksi, ja hiljaisuus oli niin täydellinen, että oma hengitys kuulosti vieraalta. Sitten hän huomasi sen. Yhdessä seinässä oli vanha ovi, jota ei näkynyt ulkoa käsin. Se oli naulattu kiinni, mutta naulat olivat vääntyneet, kuin joku olisi yrittänyt päästä ulos — ei sisään. Oven takaa kuului raapimista. Hidasta. Epätasaista. Ja sitten… koputus. Yksi. Tauko. Kaksi. Hän perääntyi. Hiiret palasivat, mutta nyt ne eivät juosseet pois — ne kerääntyivät oven eteen, istuivat paikoillaan ja tuijottivat sitä. Koputus toistui. Tällä kertaa kolme kertaa. Ja sitten kuului ääni. Ei selkeä, ei kunnolla ihmisen — enemmänkin kuin joku olisi yrittänyt muistaa, miten puhuminen toimii. “Onko… joku… ulkona?” Kun hän juoksi pois, hän ei katsonut taakseen. Seuraavana päivänä kukaan ei löytänyt sitä ovea enää. Mutta ulkohuussin ovi oli nyt auki. Ja sen sisältä… leijui heikko, vastenmielinen haju, joka ei ollut ollut siellä ennen. Fri, 24 Apr 2026 00:42:15 GMT https://validator.w3.org/feed/docs/rss2.html PeerTube - https://tube.kansanvalta.org https://tube.kansanvalta.org/client/assets/images/icons/icon-1500x1500.png https://tube.kansanvalta.org/videos/watch/a3764eb0-d8b3-4d41-8494-b61db9c86e0f All rights reserved, unless otherwise specified in the terms specified at https://tube.kansanvalta.org/about and potential licenses granted by each content's rightholder.